anonymousse

Joskus on vaikeaa alkaa kirjoittamaan, varsinkin silloin kun mitään ns. kirjoittamisen arvoista ei ole tapahtunut. Minulla on ollut jonkin aikaa taukoa koska en kirjaimellisesti ole saanut minkäänlaista tekstiä ulos itsestäni. Olen miettinyt ja miettinyt ja tajunnut että turha minun on silloin kirjoittaa kun en löydä mitään sanottavaa. Joka tapauksessa älkää ihmetelkö vaikka joskus katoaisin, koska välillä pitää hengittää ja miettiä ennen kuin alkaa tekemään mitään. Intohimo on niin kuin tuuli, välillä se on kovaa ja vahvaa, kun taas välillä se on pientä, mitätöntä tai olematonta. Intohimo voi olla piilossa jonkun aikaa, mutta se tulee aina takaisin. Intohimoni on ollut mitätöntä jonkin aikaa, mutta tunnen kuinka se nyt alkaa jylläämään ja valloittamaan minua taas. On hyvä että intohimoa on, kannattaa kuitenkin muistaa että se on voimakkaampi kun me olemme ja siksi sitä ei voi pakottaa esiin, muuten kärsii itse ja muut myös. Hyvää uudenvuoden odotusta!

Juuri meidän suhtautumisemme olosuhteisiin määrittelee sen, mikä vaikutus niillä on meihin. Sama tuuli, joka vie yhden aluksen satamaan, saattaa heittää toisen karille. — Christian Nestell Bovee

Tänään sain kuulla että ensimmäistä kertaa elämässäni jokin asia palkitaan johon olen pistänyt kaiken peliin. Pääsen mukaan Etelä-Afrikkaan Helmikuussa, liityin koulussamme Makana-projektiin. Tein kovasti töitä, luulin etten pääsisi, ja sitten ystäväni soitti ja kertoi, "päästiin kaikki mukaan".. En meinannut uskoa asiaa todeksi mutta KYLLÄ! Se on totta!! Joten here we come South Africa :)

”Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.”   —Viktor Frankl  Frankl:n sitaatti on erinomaisesti sanottu, sillä jokaisella on oikeus valita asenne, hetkessä milloin saattaa olla super vihainen, voi valita ja olla lempeä, ym. On vaikeaa ymmärtää milloin kukakin on todellisella asenteella, tarkoitan että jos joku on oikeasti surullinen mutta piilottaa sen hyvällä asenteella, on vaikea tietää, jos ei ole todella hyvä lukemaan ihmisiä. On vaikea olla jos toisella on vaikea olla, mutta on vielä vaikeampi olla jos toinen ei kerro oloaan. Siksi henkilökohtaisesti koen kokoajan tyydyttymätöntä tuskaa, sillä en tiedämitä ystäväni tuntevat itseään ja minua kohtaan, jolloin en pysty hengittämään rauhassa, mietin vain että mitä voisin tehdä jotta heidän olo olisi hyvä. Silti minua pelottaa ettei ystäväni näe että yritän. 

Kohtalon kanssa synnymme, sen kanssa kasvamme, sen kanssa elämme, sen kanssa kuolemme.  Kohtalo on asia mitä ei monet ihmiset usko ja jotkut saattavat uskoa mutta kukaan ei silti tiedä onko kohtalo tosi, kohtalo on kuitenkin jokaisessa meissä. Uskon kohtaloon ja siihen että emme voi muokata kohtaloamme, silti en tiedä kenenkään, edes itseni kohtaloa. Enkä oikeastaan haluisikaan tietää, eläminen olisi uuvuttavaa jos tietäisi mihin elämä päättyy. Kohtalo on mielenkiintoinen asia ja silti todella monimutkainen ja yksinkertainen samaan aikaan, kohtalo on yksi vaikeimmista kysymyksistä koko maailmassa, mikä on kohtalo? 

-Olen sinun suurin fanisi, seuraan sinua kunnes rakastat minua.    Ennen luulin haluavani seurata ihmisiä ja elää heidän perässään mutta tajusin kuinka oikeasti haluan seurata itseäni ja haluan olla minä, kaikki minussa on minua. Kaikkien pitäisi osata pohtia itseään ja sitä millaiseksi ihmiseksi ihmiseksi haluaa muuttua. Mutta ei kannata ottaa kenestäkään mallia, tee mitä itse tekisit.

Pimeä alkaa laskeutumaan hiljalleen mutta yllättävästi meidän yllemme. Taas pitkästä aikaa päivä tuntuu synkältä ja sen synkkyessä tuntuu kun mieli alkaisi järkkymään samalla. Joka päivä jotain synkempää tapahtuu joka koko ajan askel askeleelta alkaa työntämään mieltä pimeään. On yhä vaikeampi löytää valoa kaukaisuudesta, on yhä vaikeampi nousta sängystä ja avata silmät. Sillä tietää että vaikka pitäisi itse silmiä auki niin tuntuu kun muiden silmät olisivat vielä kiinni. Miten. voi avata ihmisten silmät pakolla. Silti olen onnellinen että muut eivät näytä lannistuvan koska  se nostaa minua ylemmäksi, myös se kun huomaan jonkun ihmisen olevan taas askeleen synkemmässä, saan tahdonvoiman herätä ja yrittää palauttaa askeleen. Kysymys kuuluukin, jos joka askel vie synkempään synkkyyteen, kuinka monta askelta me kestämme?

En ota pahalla jos ihminen sanoo että oon vaan tuttava/osittain ystävä... mutta sen kuuleminen sattuu. Oon kuullu lauseen "oot silleen tavallaan kaveri mut kuitenkin vaan ystävä",  ja vaikka joka kerta sen sisäistän niin silti joka kerta kun sen kuulee, tuntuu että osa itseään häviää. On vaikea sisäistää asioita joita pelkää kuulevan, näkevän tai tuntevan. 

Tunnemme vihaa, tunnemme kateutta, tunnemme surua ja tunnemme pelkoa. Ihmisten mielestä on hyvä olla voimakas ja ns. pelätty, koska silloin kukaan ei pysty sinua satuttamaan, mutta oikeasti sillon sattuu enemmän. Joka sana, joka katse ja joka nauru sattuu vain enemmän ja enemmän kerta toisensa jälkeen, ihminen on ihminen vaikka kuinka yrittäisi olla voittamaton.  Toinen lukuvuoteni lukiossa alkaa 15 päivän kuluttua ja olen luvannut itselleni että muutan itseäni. En puhu ulkonäöllisesti vaan aion muuttaa itseäni välittäväksi, iloiseksi, positiiviseksi ja ennenkaikkea kiltimmäksi.  Ennen ajattelin että pitää olla kova kuori jotta muut eivät pääsisi sen läpi, mutta vasta kuoren luotuani tajusin että se kuori pitää myös rakkaimpani loitolla, ne ihmiset keitä tarvitsen elämääni, ne keistä välitän. Ikävä kyllä tajusin tämän seikan liian myöhään.. pimeä osa minusta vei jo yhden tärkeän ihmisen elämästäni. Eniten pahoillani olen kuitenkin siitä että syy miksi kyseinen henkilö lähti elämästä

Taas sattui tulemaan se aika kesälomasta kun alkaa väsyttää itse kesäloma, vaikka tosin luulin että tänä vuonna kyseistä väsymystä ei olisi tullut sillä olen ensimmäistä kertaa kesätöissä.. kuitenkin tuo ikävä ja stressaava väsymys tuli taas... väsymys kesälomaan minulla tarkoittaa siis sitä että haluaisin takaisin kouluun, olen innoissani tulevasta vuodesta ja olen päättänyt opiskella mahdottoman paljon. Tiedän silti että tämä innostus lopahtaa parin viikon jälkeen siitä kun koulut ovat alkaneet. Toivoisin että tämä motivaatio ei lähtisi sillä haluaisin muuttaa tapani ja tekemiseni. Toivottavasti kaikilla on ollut mahtava kesäloma ja hyvät motivaatiot :)

En ole hetkeen kirjoittanut sillä mieli on hakannut tyhjää.. miten voi olla että vaikka kuinka paljon haluaisin lähteä metsä kävelylle tai tutkimaan ja kuvaamaan paikkoja niin kotona oleminen voittaa sen.. vaikka mieleni on niin vahvasti sitä mieltä että haluan lähteä, laiskuus ja tekemättömyys voittaa. Olenko perinpohjin niin laiska ja tylsä etten vain yksinkertaisesti pääse ylös tavoittelemaan asioita jotka olisivat mieleeni. Onko motivaationi tekemiseen lopahtanut pohjaan, en enää löydä intoa ja tarkoitusta lähteä, mennä vain, elää. Ehkä jonain päivänä motivaationi puhkeaa kukkaan.

Niin kun laineet lyövät kohti hiekkarantaa, niin minuuttimme kiirehtivät loppuun, kukin vie paikan siltä mikä edelsi ja pyrkii eteenpäin lakkaamatta raataen Aika ei kerro mitään, aika on kohtalo, se on arvaamaton ja "ei-kirjoitettu". Aika kuluu elämän kanssa samaan aikaan, mutta aika jatkuu elämän loputtua. Aika kertoo paljon ihmisistä, se kertoo miten ihminen elää. Kesälomani on kulunut ajan mukana enkä osaa arvioida aikaa. Kuitenkin aika koittaa kaikilla jossain vaiheessa, kun kohtalo iskee naamalle. Uskon kohtaloon ja jos uskot aikaan, uskot myös kohtaloon. Mutta muista ettei kohtaloa voi arvioida... 

Pitkästä aikaa taas kirjoittelemassa..  kesäloma alkoi noin viikko sitten ja olen jo nyt "tylsistynyt" / tekemätön.. Siksi en ole pystynyt edes kovinkaan kirjoittelemaan, on vaikeaa kirjoittaa jos ei tee muuta kun makoilee kotona sängyllä. Kuitenkin ajattelin kirjoittaa tärkeästä asiasta joka itseäni vaivaa pahasti.. ahdistus/ minun sanalla sosiaalisuuspelko... Oon itse todella rohkea useissa tilanteissa, nykyään kuitenkin vanhetessa urheus on alkanut kaikkoamaan, varsinkin sosiaalisissa tilanteissa, mm. työ.. Olen ravintolassa töissä johon menen huomenna itseasiassa 10-17 töihin.. minulla ei kirjaimellisesti ole paskaakaan kokemusta keittiössä olemisesta ja osaan vaan perusjutut, ajatus ahdistaa että joudun menemään sinne, sillä olen ihminen joka ei halua tuottaa pettymystä ja siksi en halua tehdä virheitä.. (osittain perfektionisti) Yritän kovaa ohittaa kyseisen ahdistuksen koska tykkään työstä ja haluan näyttää motivaation työhöni.. toivottavasti selviän ilman mitään isoa

  Yksi kokonainen lukuvuosi lopetetaan yhdellä päivällä, yhdellä tunnilla, yhdellä kerralla. Kaikki työ, kaikki raataminen, rakastaminen, välittäminen, itkeminen ja väsymys loppuu täysin vain yhden tapahtuman aikana. Mutta loppuuko kaikki, vastaus on ei, vain yksi lukuvuosi loppuu mutta toinen alkaa nopeammin kun ajattelet. Kaikki päättyy lopulta mutta se ei tarkoita että pitäisi elää niin, pitää elää niin kuin tuntuisi kaiken alkavan.      Olen aina ollut se tyttö joka ei malta odottaa kesää ja haluaa pois koulusta heti kun mahdollista. Mutta mieli muuttuu, ihmiset muuttuu ja elämä muuttuu. Toivon oman mielenrauhani takia että kaverit ei muutu, en tarkoita kavereitani ihmisinä mutta toivon ettei suhteeni heihin muutu, sillä nykyään koulu on minulle tärkeää ja rakastan olla siellä suurimmaksi syyksi ystävieni takia, joten toivon hartaasti ettei suhteet muutu... Hyvää kesää :)

    Kauneus kaikkoaa, pimeys vainoaa, elämä raukeaa. Olen kauan miettinyt miksi käy aina niin että kun yrittää tosissaan ja parhaiten miten pystyy, ei palkkio ole kummoinen, mutta jos taas ei yritä vaan tekee vain sen mikä on tarpeen, palkkio on korkea... Sanotaan aina että pitää tehdä parhaansa mutta entä jos parhain onkin huonoin? Joillain ihmisillä voi olla niinkin, jos tekee parhaansa, siitä syntyy huonoin, mutta jos tekee luonnollisesti ja mukavasti jonkin asian, siitä tulee parhain... onko niin väärin yrittää parhaansa, tuleeko karma silloin kotiovelle koputtamaan? Tavallaan ymmärrän, jos vaikka kirjoitan kirjoitelmaa koulussa, siitä ei tule hyvä vaikka panostan siihen joka hiki tipalla joka valuu tehdessäni sitä. Kuitenkin siitä tulee tyydyttävä kovalla panostuksella, mutta jos kirjoitan tänne, blogiin, siitä tulee kohtalaista tekstiä koska en oikeasti yritä niin kovaa vaan kirjoitan vain mitä mieleeni tulee... kirjoitan tunteella ja nautinnolla, enkä tuskalla ja p

Näen vihreää, ruohoa, kesää, tunnetta, kasvoja, mehiläisiä ja maisemaa. Ihmiset eivät yleensä huomaa kaikkea mistä jäävät paitsi, on liian tärkeää tehdä koulu hommia ja töitä ettei huomaa kaikkea kauneutta ympärillään, on vaikeaa ns. lukea ihmisiä mutta se onnistuu jos yrittää. On ihmeellistä nähdä ihmisten tunteita ja mietteitä, ne huomaa eleistä ja käytöksestä, ihmisestä. "Kauneus on sisällämme", niin sanotaan... mutta minun mielestä kauneus on ulkona, ei ulko kuoressa eli en tarkoita että kauniit ihmiset ovat kauniita kaikella tapaa, tarkoitan että sisällämme saattaa piillä vaikka ja mitä, pimeyttä, surua, vihaa.. emme osaa nähdä ihmisten sisälle ja se on hyvä koska en itse haluaisi nähdä näkymätöntä rumuutta mitä ihmiset sisältävät. Minun mielestä tärkein kauneus on käytös ja elämä. Kauneutta ei voi kuvailla sanoilla sillä se on näkymätöntä mutta oletettavaa...

Kaiken sen työn, kaiken sen yksinäisyyden, kaiken tuskan, kaiken ilon jälkeen, olen vihdoin oppinut tuntemaan itseni. En aijo antaa vastustajilleni hyvää syytä hyökätä, en aijo olla lapsellinen tai mustasukkainen. Yksinkertaisesti elän vain omaa elämääni ja jos joku ihminen ei satu pitämään minusta tai minun tyylistä elää niin painukoot helvettiin. En aijo hyväillä ketään tai yrittää miellyttää, olen oma itseni, jos siitä ei pidä niin ei tarvitse olla kanssani.. En ymmärrä miksi ihmiset pakottavat itsensä olemaan ihmisten kanssa kenestä he eivät pidä tai välitä, se on tuskaa muille ja myös itselleen. Kenenkään ei kuulu olla ympäristössä jossa on liikaa pahaa energiaa, kaikkien kuuluu saada hyvä ja terveellinen ympäristö ja elämä. Joten miettikää ennen kun teette, miettikää kannattaako edes sanoa mitään, kannattaako vihata?

Onni saapuu eläen, niin minä sen tunnen ja näen. Ei se saavu etsien, eikä tule halki metsien. Vaan se asuu mun elämässä, jokapäiväisessä tässä. -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------      Kai kaikki tietää että joskus onnellisuus on elämässä, joskus se on piilossa. Kuitenkin onnellisuus on aina läsnä, joten älä joudu epätoivoon, kaikkia saattaa joskus sattua tai surettaa, vaikka niin käy, muista aina ajatella onnellisesti ja positiivisesti koska jos ei niin tee, kokee kaikkien pettäneen ja sillon kipu ei katoa...  Onneksi kaikkialla on onnea, ei konkreettista onnea, tai ehkä sitäkin, mutta onnen tunnetta ja sen tunteen laukaisijoita. Luonto, vesi, eläimet, ystävät, kauneus, ruoka, värit, hiljaisuus, musiikki... on niin paljon kaikkea mikä onnea tuottaa, pitää vain oppia löytämään se. Oppia koskettamaan tuota tunnetta ja oppia laukaisemaan se tunne kun sitä eniten tarvitsee.  --------------

Tässä tänään päätin auttaa ystävää ja aloin kertomaan neuvoja parisuhde elämästä, on outoa että minä kerron neuvoja tuommoisesta asiasta, sillä minun omat parisuhteet eivät ole mennyt hyvin.. kuitenkin, tunsin melkeinpä velvollisuudeksi sen että autan ystävääni kun hänellä on paha olla. Parisuhteissa on hyviä puolia niin paljon mutta entä jos pahat puolet peittoaa hyvät, silloin ei tunnu olevan kauhean terve suhde. Miksi ihmisien on vaikea ymmärtää että ennen kaikkea, pitää luottaa toiseen ja ymmärtää että toista ei voi muuttaa perinpohjaisesti. Halusin vaan kertoa, ilman nimiä että vaikka kuinka onnellisia olette parisuhteessa tai surullisia niin ajatelkaa positiivisesti ja reaalisesti, muistakaa rakastaa ja huolehtia myös itsestänne.

Kolmen päivän kuluttua koittaa retki mitä olen odottanut jo kauan aikaa, mitä odotan sen jälkeen? Kaikkien mielestä aina pitää olla jotain odotettavaa ja niin minunkin mielestä. Jos odottaa niin aika kuluu nopeasti ja on koko ajan hyvä tunne sillä tietää että pian koittaa odotuksen aihe... silti on tyhmää odotella, miksi ei voi elää hetkessä ja saada jotain sitten kun se koittaa, eikä niin että odottaa jotain asiaa ja unohtaa ns. väliajan... tottakai saa odottaa asioiden ja tapahtumien koittoa mutta järjellä, ei saa unohtaa nykyhetkeä missä elää vain odotuksen ilon takia.  Olen ihminen joka ei ennen elänyt hetkessä vaan ajatteli aina todella pitkälle ja kun aika koitti, ei se ollutkaan kovin suurenmoista. Lopetin tuommoisen ajattelutavan, haluan elää nykyhetkessä ja napata kaikki hyvät asiat ja hyvät tunteet mieleni syövereihin jotta en ikinä niitä voi unohtaa.. muistakaa nauttia kaikista hetkistä💜

Rakkauteni vahvistuu vaikka näky heikenneen; en rakasta vähemmän, vaikkei todisteita näy. Halusin tulla kertomaan teille omistautumisesta ja jatkamisesta eteenpäin vaikka tuntuisi että voisi luovuttaa.  Olen joutunut miettimään kyseisiä käsitteitä syvästi ja toivon että kaikki näitä miettii tarkasti ennen päätöksien tekoa. Elämä on vaikeaa, niin sen kuuluukin olla, ei se tarkoita että voit luovuttaa sen kanssa ja alkamaan tukahduttamaan elämisen positiivisia puolia, sillä luulet että ne olisivat kadonneet. Vaikka niitä positiivisia asioita ei aina näy, se ei tarkoita etteivät ne olisi siellä jossain odottamassa hetkeä tulla esille. Kaikkien meidän pitää muistaa ainakin yrittää täysillä löytää niitä positiivisia pieniä pilkahduksia (vinkki: ne on kuin pieniä auringon pilkahduksia jotka saavat hymyn kasvoillesi heti ilman että voit estää sen).  Kaikkien pitää omistautua aatteille ja arvoille jota uskoo ja joka päivä, joka sekuntti, vahvistaa tuota uskoa, sillä ilman uskoa ei ole

Tuulen suhina on  kuin lempeä musiikki   joka  tyynyttää kiireisen mielen.   Antaudu hiljaisuudelle.  Ole myötä kuluvassa  hetkessä,  luonto ympärilläsi  on  opettajanasi  rauhaan ja harmoniaan. Jos kysyisin, mikä sinua rauhoittaa eniten? Milloin tunnet olevasi oikeasti turvassa ja iloinen? Henkilökohtaisesti kertoisin että luonnossa, metsissä, lähellä vettä, syrjässä. Tunne kun raikas kevät tuuli syleilee sinua ja parantaa sinua. Tunne kun pystyt haistamaan veden ja tuntemaan auringonsäteet ihollasi. Kuulet veden kohinan, puiden rapinan, lintujen sävelet. Pysähdyn harvoin ajattelemaan tämänlaisia asioita mutta joskus ihmisillä tulee hetkiä kun tarvitsee tuota yksinäisyyden tuomaa turvaa ja rauhaa, lepoa. Sinä päivänä kun se hetki tulee, tee mitä haluat! Mene meren ääreen tai metsän keskelle vain kuuntelemaan, tuntemaan ja olemaan sinä. Ota tarvitsevasi rauha ja harmonia, elämme vain kerran.

Rakkaus ei ole ajan narri vaikka ajan sirppi niittää poskien ja huulten hehkun, rakkaus ei muutu hetken eikä viikon mukaan vaan kestää päiviemme loppuun asti.  -William Shakespearen sonetti 116 Olen hyväksynyt faktan että silminnähtävästi en löydä vielä pitkään aikaan rakkautta ja olen vasta nuori nainen miten löytäisinkään, olen löytänyt rakkautta vaikka en olisi odottanut sen päivän tulevan. Rakkaus löytyy perheestä, tärkeistä ihmisistä, hetkistä, tunteista ja itsestään. Minulle rakkaus on herätä linnunlauluun ja auringon pilkahdukseen ikkunasta, herään kun vainun tuoreen kahvin jota äitini keittiössä valmistaa rakkaudella minulle ja lopulle perheelle. Rakkaus on minulle sitä kun pääsen luomaan uusia iloisia hetkiä siskoni kanssa ja nään hänen hymyilevän. Rakkautta on minun "laumani", rakastan ystäviäni todella ja siitä pääsemme aiheeseen joka minun sisintäni on kalvannut tämä outo tunne että ihmiset eivät ymmärrä rakkauden ja ystävyyden tärkeyttä (ei henkilökohtaisesti