anonymousse

    Kauneus kaikkoaa, pimeys vainoaa, elämä raukeaa. Olen kauan miettinyt miksi käy aina niin että kun yrittää tosissaan ja parhaiten miten pystyy, ei palkkio ole kummoinen, mutta jos taas ei yritä vaan tekee vain sen mikä on tarpeen, palkkio on korkea... Sanotaan aina että pitää tehdä parhaansa mutta entä jos parhain onkin huonoin? Joillain ihmisillä voi olla niinkin, jos tekee parhaansa, siitä syntyy huonoin, mutta jos tekee luonnollisesti ja mukavasti jonkin asian, siitä tulee parhain... onko niin väärin yrittää parhaansa, tuleeko karma silloin kotiovelle koputtamaan? Tavallaan ymmärrän, jos vaikka kirjoitan kirjoitelmaa koulussa, siitä ei tule hyvä vaikka panostan siihen joka hiki tipalla joka valuu tehdessäni sitä. Kuitenkin siitä tulee tyydyttävä kovalla panostuksella, mutta jos kirjoitan tänne, blogiin, siitä tulee kohtalaista tekstiä koska en oikeasti yritä niin kovaa vaan kirjoitan vain mitä mieleeni tulee... kirjoitan tunteella ja nautinnolla, enkä tuskalla ja p

Näen vihreää, ruohoa, kesää, tunnetta, kasvoja, mehiläisiä ja maisemaa. Ihmiset eivät yleensä huomaa kaikkea mistä jäävät paitsi, on liian tärkeää tehdä koulu hommia ja töitä ettei huomaa kaikkea kauneutta ympärillään, on vaikeaa ns. lukea ihmisiä mutta se onnistuu jos yrittää. On ihmeellistä nähdä ihmisten tunteita ja mietteitä, ne huomaa eleistä ja käytöksestä, ihmisestä. "Kauneus on sisällämme", niin sanotaan... mutta minun mielestä kauneus on ulkona, ei ulko kuoressa eli en tarkoita että kauniit ihmiset ovat kauniita kaikella tapaa, tarkoitan että sisällämme saattaa piillä vaikka ja mitä, pimeyttä, surua, vihaa.. emme osaa nähdä ihmisten sisälle ja se on hyvä koska en itse haluaisi nähdä näkymätöntä rumuutta mitä ihmiset sisältävät. Minun mielestä tärkein kauneus on käytös ja elämä. Kauneutta ei voi kuvailla sanoilla sillä se on näkymätöntä mutta oletettavaa...

Kaiken sen työn, kaiken sen yksinäisyyden, kaiken tuskan, kaiken ilon jälkeen, olen vihdoin oppinut tuntemaan itseni. En aijo antaa vastustajilleni hyvää syytä hyökätä, en aijo olla lapsellinen tai mustasukkainen. Yksinkertaisesti elän vain omaa elämääni ja jos joku ihminen ei satu pitämään minusta tai minun tyylistä elää niin painukoot helvettiin. En aijo hyväillä ketään tai yrittää miellyttää, olen oma itseni, jos siitä ei pidä niin ei tarvitse olla kanssani.. En ymmärrä miksi ihmiset pakottavat itsensä olemaan ihmisten kanssa kenestä he eivät pidä tai välitä, se on tuskaa muille ja myös itselleen. Kenenkään ei kuulu olla ympäristössä jossa on liikaa pahaa energiaa, kaikkien kuuluu saada hyvä ja terveellinen ympäristö ja elämä. Joten miettikää ennen kun teette, miettikää kannattaako edes sanoa mitään, kannattaako vihata?